Liike- ja joogakurssit syntyivät rakkaudestani liikkeeseen, tanssiin ja joogaan. Kehossa olevan stressin vapautuminen iloksi ja nautinnoksi, sekä koko kehon herääminen eloon ovat pääasia näillä kursseilla. Rakkaus ja läsnäolo energisoivat kehon ja tuovat sisäistä rauhaa.
Erilaiset harjoitukset antavat liikkeellemme suuntaa, muotoa ja juurevuutta sekä linjaavat kehomme tasapainoiseksi ja vahvaksi. Ohjaan henkilökohtaisesti jokaista löytämään oman tavan liikkua, ja avautua itse tuntemaan ja kuulemaan mikä milloinkin on parasta.
Elämä on täydellistä sellaisenaan koko ajan, me vain tunnemme ja koemme sen eri tavoin riippuen mielen ja tunteiden liikkeistä. Liikkumiseen löytyy rakkaus, kun oivallan ja hyväksyn tämän hetken. Kaikki on minussa koko ajan – se on rajaton sisäinen maailma, johon voin matkustaa, ja jossa voin olla milloin ja mitä vain.
Muodossa ja liikkumisessa itsessään ei ole intohimoa, rakkautta ja iloa: ihminen itse kokonaisuudessaan on elämän henki ja intohimo, liike ja muoto.
Päivien ja kurssien aikana teemme harjoituksia, joissa jokainen voi rauhassa antaa oman voiman, säteilyn ja sulokkuuden tulla esille kenenkään arvostelematta. Tutustumme hyvin erilaisiin tapoihin liikkua ja olla kehossa.
Viikottainen iltajooga Viikissä
Perjantaisin klo 18.00 - 19.30
Paikka: Asukastalo Kaari, Viikki, Tilanhoitajankaari 9 (kartta)
HUOM!
Lisätietoa:


